Artikkelit

Vuosi 2021

Vuosi 2021 alkaa lähestyä loppuaan. On siis hyvä hetki hieman pysähtyä kertaamaan, mitä kulunut vuosi on pitänyt sisällään. VisuCarella vuoteen on mahtunut paljon muutoksia, mutta myös syventyneitä asiakkuus- ja kumppanuussuhteita. Kiitämme asiakkaitamme sekä yhteistyökumppaneitamme nyt päättyvästä yhteistyön vuodesta!

Vuoden alkuun tiimimme vahvistui

Tammikuussa tiimimme vahvistui ja saimme riveihimme markkinoinnin osaajan Eevin. Tärkeimpänä tehtävänä tuoreella Markkinoinnin- ja viestinnänkoordinaattorillamme oli viedä brändiuudistus maaliin yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa. Eevin tuleminen yhteisöömme vahvisti erityisesti markkinoinnin ja sähköisten viestintäkanavien osaamistamme. Tiimityön merkitys on todella tärkeää ja työkaverit sekä toimiva työympäristö ovat arjessa kultaa kalliimpaa, niin hyvinvoinnin kuin organisaation ja sen jäsenten kehityksenkin kannalta. Tiimimme jäsenet sekä hyvät kumppanimme ovat tuoneet toimintaamme osaamista, jonka ansiosta on syntynyt uudistunut Visu Care Oy.

Brändiuudistus

Yhtiömme on saanut alkunsa tarpeesta parempaan hyvinvointiin työympäristöissä. Vielä vuosi sitten meidät tunnettiin nimellä Visu Työhyvinvointi, mutta alkukesästä otimme käyttöön uuden markkinointinimen, VisuCaren. Emme unohda kuitenkaan historiaamme, niinpä Visu Työhyvinvointi sekä Visu Health toimivat edelleen aputoiminiminämme. Brändiuudistuksen myötä haluamme korostaa, että kumppanuushankkeiden kautta kehitettävillä teknologisilla ratkaisuilla (apuvälineet, kalusteet) voimme helpottaa paitsi monen eri osaajan työpäivää työpaikoilla, myös kodeissa päivittäisissä arkisissa haasteissa. Meillä on erityinen huoli sosiaali- ja terveydenhoidon työntekijöiden sekä omaishoitajien jaksamisessa. Alalla on edessä haasteita, joista selviämiseen tarvitsemme yhteistä ymmärrystä, rohkeutta ja monialaista osaamista.

💙 Haluamme aidosti auttaa

💙 Luotettava kumppanuus

💙 Innovatiivinen uudistaja

 

Miksi? Koska turvallinen ja toimintakykyinen arki kuuluu jokaiselle.

Millaisia ratkaisuja tarjosimme asiakkaillemme vuoden aikana?

Suojavarusteet

Korona on ollut riesanamme myös kuluneena vuonna, vaikka välillä tilanne näytti jo paremmalta. Toimitimme asiakkaillemme edellisvuoden tapaan kirurgisia suu-nenäsuojaimia eli kansankielellä kasvomaskeja sekä käsidesiä. Tänä vuonna otimme valikoimaamme myös yksittäispakatun Visu-Maskin, josta olemme saaneet paljon kiitosta, sillä ne ovat hygieenisiä jakaa sekä säilyttää. Kesällä suojavarustevalikoimaa laajensimme myös nitriilikäsineillä, joita olemme toimittaneet asiakkaillemme, etenkin sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajille.

 

Aktiivituolit

Visu Aktiivituoleista toimintamme on alkujaan lähtenyt, ja tuoleissa valikoimamme on pysynyt tutuissa malleissamme. Tänä vuonna Visu aktiivituoleja lähti jälleen useampaan toimistoon ja kotikonttoriin ympäri Suomen! Oletko sinä jo ehtinyt tutustua Poiju Aktiivituoliin?

 

Visu Lift, UUTUUS

Kuten aiemmin todettua meillä VisuCarella on erityinen huoli hoitajien jaksamisesta. Kiireen ja hoitajapulan ohessa hoitaja ja omaishoitaja kohtaa päivittäin useita nostotilanteita, joista liian moni ahtaissa tiloissa. Tuomme markkinoille CE-merkityn Visu Lift wc-avustimen, jonka tarkoitus on vähentää hoitajan päivittäisiä raskaita nosto- ja laskutilanteita sekä lisätä käyttäjänsä itsenäisyyttä. Laite laskee käyttäjänsä turvallisesti wc-pytylle ja nostaa portaattomasti takaisin pystyasentoon. Olemme toteuttaneet Visu Lift -pilotoinnin Seniorikeskus Kustaankartanolla ja sopineet useista uusista pilotointikohteista vuodelle 2022. Mikäli haluat olla mukana uudistamassa hoiva-alan työkenttää ja keventämässä työn kuormittavuutta, niin meillä on yhteinen tavoite. Ota yhteyttä ja tehdään tulevaisuus yhdessä.

Ensimmäistä kertaa mukana tapahtumissa!

Kuluneena vuonna pääsimme yhteistyökumppanina mukaan Profession järjestämään KOPA 2021 – Kotihoidon ja Palveluasumisen kehitysfoorumiin. KOPA oli meille yrityksen ensimmäinen tapahtuma, jossa pääsimme keskustelemaan alan ammattilaisten kanssa hoivatyön tulevaisuudesta ja pohtimaan ratkaisuja sen haasteisiin. Olemme varmasti yhtä mieltä siitä, että muutoksia on tehtävä, jotta pystymme varmistamaan laadukkaan hoidon myös tulevaisuuden Suomessa. Esittelimme tapahtumassa ratkaisujamme yli 300:lle sote-alan ammattilaiselle ja kiinnostus etenkin Visu Lift wc-avustimeen oli osallistujien keskuudessa suurta. Tapahtuma oli oikein onnistunut ja mielenkiintoinen!

Olimme mukana myös muun muassa seuraavissa tapahtumissa:

  • Ruoveden yhtenäiskoulun meemikilpailu
  • Rock!Ruovesi
  • Iisalmi-sitsit

 

Seuraava tapahtuma meillä onkin jo heti tammikuussa 2022, kun tapaamme osastonhoitajia ja hoitotyön johtajia Tampere-talolla 19.-20.1.2022! Muutamia paikkoja on vielä vapaana, joten mikäli mielit paikalle varaa paikkasi nyt: Osastonhoitaja & Hoitotyön Johtaja 2022 -Foorumi

 

Hyvillä mielillä katseemme on jo suunnattu tulevaan vuoteen ja teemme valtavasti töitä, jotta saamme ratkaisumme niitä kaipaavien saataville. Haluamme vielä kiittää mahtavia yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta. Yhdessä teemme suomalaisesta hoivasta aidosti sankareiden kentän, jossa koetaan onnistumisen elämyksiä, jaksetaan ja voidaan paremmin.

Lue lisää