Artikkelit

We stand with Ukraine

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on järkyttänyt maailmanlaajuisesti. Myös me Visu Caressa olemme huolissamme ja etsineet keinoja auttaa hädässä olevia. Teimme viime viikon aikana sekä raha- että tarvikelahjoituksen auttaaksemme Ukrainan kriisistä kärsiviä sekä kriisialueella työskenteleviä ihmisiä.

Lahjoituksia ja tarvikkeita

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24.2.2022, järkytti se paitsi Eurooppaa niin myös koko maailmaa. Sota on valitettavasti jatkunut jo pari viikkoa ja humanitaarinen kriisi pahenee. Visu Care haluaa yrityksenä puhua ja toimia rauhan puolesta. Olemme työpaikalla keskustelleet sodan ja kriisin aiheuttamista tunteista yhdessä henkilöstömme kanssa. Kaikilla meillä on selkeä ja vahva tunne siitä, että meidänkin tulee auttaa ukrainalaisia heidän järkyttävässä tilanteessaan.

Visu Care teki rahalahjoituksen Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon yhdessä useiden muiden Visuvedellä toimivien yritysten kanssa. Kannustamme myös muita yrityksiä osallistumaan lahjoituksin omien voimavarojensa mukaan esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin tai muun luotettavan järjestön kautta.

Lisäksi lähetimme alueelle sairaalatarvikkeita Pirkanmaalla toimivan ukrainalaisen yhteistyökumppanimme kautta. Tähän Pirkanmaalla tehtyyn keräykseen osallistui Visu Caren lisäksi myös useita muita toimijoita. Tuotteita lähdettiin viemään alkuviikosta rekalla Puolan ja Ukrainan rajalle, josta ne jaetaan eteenpäin niitä tarvitseville tahoille. Visu Care lahjoitti tähän keräykseen 10 000 sairaalakäyttöön tarkoitettua nitriilikäsinettä sekä 36 000 kirurgista maskia, joiden yhteisarvo on lähes 10.000 euroa.

Jokainen meistä voi auttaa.

 

Slava Ukraini!
Слава Україні! 💙💛

 

Visuvedeltä Ukrainaan lähtevä sairaalatarvike lahjoitus.

Punaiselle Ristille tehdyssä lahjoituksessa olivat mukana Visuveden Yrityskylän ja yhteisön puolesta:

Fanison Oy, Quattrox Oy, Suomen Levy Oy, Suomenselän Jauhemaalaus Oy, Visu Care Oy, Visu Kaluste Oy, Visuveden Motopalvelu Oy

 

Lue lisää